HR-haasteet
Edellisessä blogitekstissäni käsittelin HR-käsitettä sekä rooleja ja totesin, miten laaja-alainen ja monitulkintainen nimike se onkaan. Tässä blogitekstissä pohdin puolestaan tarkemmin HR:n haasteita ja sitä, millaista osaamista HR:ltä tarvitaan tulevaisuudessa.
HR:n haasteita voidaan miettiä niin pienemmässä kuin isommassa mittakaavassa. Ensimmäinen isommassa sarjassa painiva haaste on tälläkin hetkellä maailmaa kohahduttava pandemia, korona, josta saa uutisten ja muiden artikkelien lisäksi lukea nyt myös tästä tekstistä. Korona on laittanut yrityksiä ahdinkoon ja konkurssiin, mutta työntänyt kehitystä eteenpäin esimerkiksi digitalisaation kannalta. Suomalaisen sananlaskun mukaan: ei ole niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tämähän ei päde aivan kaikessa, mutta tässä tapauksessa kyllä - korona on vauhdittanut työnteon siirtymistä digiaikaan ja luonut paljon uusia ratkaisumalleja työnteon ohelle. HR:n rooli on muuttunut ja tulee muuttumaan maailman menojen mukana. Uskon, että HR:n työnkuva useissa yrityksissä on muuttunut viimeisen puolen vuoden aikana hyvinkin radikaalisti. Pienemmän mittakaavan haasteista mainittakoon esimerkiksi uudelleen orientoituminen ja jatkuva uuden oppiminen, jotka kuuluvat HR:n haasteisiin toki myös isossa mittakaavassa.
Kuten mainittua, HR:n osaaminen muuttuu muun maailman mukana. Tulevaisuuden HR-työtä miettiessä on hyvä pohtia tämän hetken trendejä ja niiden vaikutusta esimerkiksi viiden vuoden päähän: vastuullisuuden ja etätyön lisääntyminen, hyvinvointiin panostaminen ja digitalisaatio puskevat myös HR:ää muokkaamaan omia työtapojaan ja osaamisalueitaan.
Vastuullisuus on tämän hetken kuumimpia trendejä niin ostoskäyttäytymisessä kuin myös työelämässä - on tavoitteellista, että vastuullisuus on osa yrityksen liiketoimintastrategiaa niin ympäristöasioita kuin eettisyyttä mietittäessä. Koska HR on usein iso osa liiketoiminnan mahdollistamisesta, tulee HR:n pohtia vastuullisuuskysymyksiä entistäkin paremmin.
Työn joustavuus ja ja työntekijöiden hyvinvointi priorisoidaan tulevaisuudessa yhä useammin, sillä se vaikuttaa suuresti työntekijöiden sitoutumiseen. Koska HR:n toimijat ovat usein läheisesti kytköksissä työhyvinvointiin ja sen edistämiseen, on suotavaa, että he ottavat härkää sarvista myös tässä asiassa ja tekevät konkreettisia asioita työhyvinvoinnin priorisoinnin mahdollistamiseen. Työn joustavuutta mietittäessä nousee usein esille etätyö, jonka mahdollistamisessa ja vaikutusten hallinnassa on usein taustalla HR.
Yhä useammin HR-työssä kaivataan myös digiosaajia. Digitaalisen tietotekniikan yleistyminen työelämässä vaatii työntekijöitä muovaamaan ja joskus jopa täysin uudistamaan työtapoja. Uskon, että tulevaisuudessa digitalisaatio ottaa entistä suuremman jalansijan työelämässä, jolloin HR:ssäkin tarvitaan digiosaajia, jotka tietävät, mitä tekevät ja jotka osaavat opastaa myös muita.
Summa summarun, HR:n kohtaamat haasteet kehittävät jatkuvasti tulevaisuuden työskentelyä, enemmän tai vähemmän. Trendien lisäksi voisin siis vetää johtopäätöksen siitä, että osa HR:n kokemista haasteista kehittää hyvinkin paljon tulevaisuuden HR-työtä eri yrityksissä. Tulevien vuosien aikana HR-työ tulee varmasti kohtaamaan täysin uudenlaisia haasteita, joista puolestaan poikii ennaltakuulumattomia uusia työskentelytapoja.
- Sini
Lähteet:
Accountor. 2018. Henkilöstöhallinnon trendit 2021. Luettavissa: https://www.accountor.com/fi/finland/uusi/hr-trendit-2021-tutkimustulokset-nyt-saatavilla. Luettu: 30.8.2020.
Accountor. 2020. HR-trendit 2022 - Tältä näyttää henkilöstöhallinnon tulevaisuus. Luettavissa: https://www.accountor.com/fi/finland/blogi/hr-trendit-2022. Luettu: 30.8.2020.
Johdanto oli hyvä, kerroit aikaisemmasta blogistasi ja esittelit, mitä on seuraavaksi luvassa. Tekstin rakenne oli erittäin hyvä ja helppolukuinen. Boldatut sanat selkeyttivät paljon ja kuvat elävöittivät tekstiäsi. Yhteenveto oli melko ympäripyöreä, josta konkretia puuttui. Lähteet olivat merkitty oikeaoppisesti.
VastaaPoistaKorona näkökulma oli mielestäni ajankohtainen. Olisit voinut antaa vielä konkreettisempia esimerkkejä, millaisia ratkaisumalleja korona on tuonut. Trendejä pohdit todella monipuolisesti ja hyvin. Monipuolisuutta lisäsi vielä se, että otit sekä isomman että pienemmän mittakaavan vaikutukset mukaan.
Uskon, että meillä suomalaisilla on erittäin hyvät lähtökohdat tulevaisuuden HR:n muuttuvaan maailmaan. Etätyötä arvostetaan ja koulutuksista pidetään keskimäärin hyvää huolta yrityksissä. Muuttuva työelämä toki herättää myös paljon vastusta, joten oikea lähestymistapa edellyttää johdolta pelisilmää. Kiitos hyvistä näkökulmistasi!
Artikkelisi on kattava kokonaisuus HR-kentästä ja ajankuvasta. HR-trendeihin perehtyminen näkyy kirjoituksesta. Otat hienosti esiin ajankohtaisia aihepiirejä ja tärkeitä näkökulmia.
VastaaPoistaPidin siitä, että olit ottanut esille koronapandemian. Se on haaste, jos mikä. Uskon, että kolikolla on myös toinen puoli eli uuden oppiminen.
Herättelit minussa monia kysymyksiä, kuten vastuullisuus kohdassa. Jäin miettimään, miten vastuullisuus näkökulma näyttäytyy HR-työssä? Millaisia asioita juuri siinä nousee haasteeksi?
Kiitos kirjoituksesta.
Kivasti tuotu esille koronan vaikutus tulevaisuuteen. Se on varmasti aihe joka on ollut meidän kaikkien mielessä. On hyvin totta, että etätyöskentely kuten moni muukin asia on joutunut mukautumaan tilanteeseen ja kehittymään. Tämä aika ei varmasti ole ollut HR ammattilaisille helppoa. Hienoa että on otettu esille myös vastuullisuus. Korostetut sanat helpottivat blogin luettavuutta!
VastaaPoista